DSCF5721
DSCF5721 Viime Vuoden Tiimi On Jälleen Koossa. DSCF5723 DSCF5724

Kilpailuvalmistelut jo hyvässä vauhdissa

Kilpailujohtaja Gary Tait istuu tyytyväisenä Vierumäki Resort Hotelin aamiaispöydässä. Hän on edellisenä päivänä lentänyt Suomeen, ja mieli palaa viime vuoden kilpailun jättämiin hyviin muistoihin

”En usko milloinkaan olleeni johtamassa yhtä hyvin onnistunutta kilpailua. Sää suosi, ja saatiin suomalaisvoittaja jännittävän uusinnan kautta. Yksi kauden parhaista kilpailuista.”

Tait kertoo myös kiertueen pelaajien nauttineen Vierumäellä vietetystä kilpailuviikosta.

”Eiköhän yleisökin viihtynyt, olihan mukana taas kovan luokan pelaajia. Kim Koivulle voitto merkitsi tärkeää askelta uralla eteenpäin. Hänen kanssaan uusintaa pelannut Robert MacIntyre jakoi juuri European Tourilla Englannissa kakkostilaa.”

Sitten Tait käy läpi huippupelaajien nimiä Henrik Stensonista Martin Kaymerin kautta Brooks Koepkaan. Jokaiselle heistäkin Challenge Tour merkitsi kiitorataa uran ollessa lähdössä nousuun. 

Pian on tarkoitus käydä yksityiskohtaisesti läpi kilpailun järjestelyjä yhdessä Jan Ruohon ja hänen tukenaan kilpailukoordinaattoreina toimivien Matias Keskikylän ja Niklas Westerlundin kanssa. Kahdella viimeksi mainitulla on suuri vastuu järjestelyjen kitkattomasta onnistumisesta ja monien eteen tulevien asioiden joustavasta junailemisesta kuumeisina kilpailupäivinä.

”On hienoa, että meillä on sama tiimi koossa kuin viime vuonna. Kytkin on helpompi nostaa jatkuvuuden ansiosta. Paljon on jo opittu yhdessä.”

Eddie Adams – ei kuka tahansa

Tait on tuonut mukanaan kovan luokan tekijän, European Tourin agronomiayksikköä johtavan Eddie Adamsin.

St Andrews’sa syntynyt ja kasvanut Adams ehti työskennellä St Andrews Links Trustin palveluksessa peräti 19 vuotta ennen kuin 35 vuoden iässä siirtyi European Tourin ensimmäiseksi kokopäiväiseksi kenttäkonsultiksi.

Old Coursen kenttämestari Adamsista tuli jo 24-vuotiaana. 11 vuoden aikana hän ehti vastata muun muassa kahdesta Open Championshipistä.

Kun vuoden 2000 Open lähestyi, mediassa alettiin palata tunnelmiin Carnoustiessa vuotta aiemmin. Par’ia oli haluttu puolustaa poikkeuksellisen rankaisevilla karheikoilla. Sitä pidettiin yleisesti karkeana virheenä.

Adamsin oma filosofia on aina ollut täysin päinvastainen. Hän nimenomaan halusi välttää Openissa karheikkoa etenkin väylien vasemmalla reunalla, joiden hänen mielestään tulee Old Coursella aina sallia riskitön eteneminen perinteistä links-golfia pelattaessa.

”Me puolustaudumme alhaisia tuloksia vastaan griinien nopeudella, lipunpaikoilla ja kaikella sillä tuulella mitä kilpailupäivinä saadaan”, Adams ilmoitti. 

”Raffi on ylimääräinen este, ja kaiken lisäksi se usein estää pallon vierimisen bunkkeriin. Haluan, että bunkkerit ovat paljon kokoaan suurempia.”

Kenttää nuuskimassa

Vierumäellä Adams tutustui Cooke-kentän tilaan ja huomiota vaativiin seikkoihin yhdessä pääkenttämestari Alan Strachanin ja kenttämestari Esko Koiviston kanssa.

Puheeksi tulivat muun muassa 17. reiän viheriötä ympäröivät puut, joiden Adams katsoi varjostavan viheriötä ja heikentävän ilmavirtauksia alueella. Kumpikin on hänen mielestään riskitekijä erilaisten kasvitautien kannalta.

Välillä puhe kääntyi griineillä käytettyjen ilmastointiholkkien läpimitan, hiekoitushiekan raekoon ja griineille kylvetun rönsyröllilajikkeen kaltaisiin asioihin. Välillä otettiin näyte kasvukerroksesta, tunnusteltiin maa-aineksia sormin ja lopulta kokeiltiin, mitä kunnon nuuhkaisu juuriston tilasta kertoo.

Kun esille otettiin viimeaikaiset tutkimustulokset ja esimerkiksi yhteispohjoismaisen STERFin suositukset, Adams halusi puhua kokemuksen merkityksestä.

”Tietoa on saatavissa vaikka kuinka paljon, samoin erilaisia suosituksia. Mutta kukaan ei ole paremmin selvillä tietyn kentän yksilöllisistä tarpeista kuin erilaisten hoitotoimien vaikutusta useamman vuoden ajan läheltä seurannut kenttämestari. Paljon on kiinni mikroilmaston ja alueelle ominaisen maaperän kaltaisista asioista. Terve järki on joskus tärkeämpi kuin laboratorioista saadut tulokset.”

Alan Strachanille tuota kokemusta on Vierumäellä vasta kertymässä. Hän on kuitenkin ilahtunut siitä, että kenttä on heräämässä talven jäljiltä hieman nopeammin kuin viime vuonna.

Griinialueet erityishuomion kohteena

Par’ia puolustetaan Vierumäellä elokuussa hyvin samoilla keinoilla kuin Old Coursella.

”Painopisteen tulee olla viheriöissä ja niiden ympäristössä”, Adams sanoo mielipiteenään. Ja kun reilusti kohotetun 16. griinin vasemmalta puolelta löytyy pallon liikkeitä hidastavaa parin tuuman pituista heinää noin viiden metrin päässä viheriön reunasta, Adams kehottaa Strachania vetämään lyhyeksi leikatun alueen kilpailussa huomattavasti kauemmas.

”Sillä tavoin griinin missaaminen tälle puolelle tulee paljon rankaisevammaksi ja pallon nosto lipulle huomattavasti haastavammaksi.”

Gary Tait sanoo Cooke Coursen tarjoavan riittävän kovan haasteen kiertueen pelaajille.

”Viime vuoden voittotulos oli 22 alle, mutta siitä kuuluu paljossa kiitos hyvälle säälle ja erinomaisille viheriöille. Mikko Korhosen voittotulos Euroopean Tourilla Kiinassa oli äskettäin -20. Pyrimme aina mahdollisimman lähelle pääkiertueen olosuhteita, mutta resurssit ovat yleensä huomattavasti rajallisemmat.”

Vierumäen kohdalla Tait haluaa erikseen nostaa esiin tärkeän yksityiskohdan.

”On hyvä pitää mielessä, että Cooke Course on kiertueen pohjoisin kenttä. Mehän olemme jopa Moskovaa pohjoisempana.”