OKM

Opetus- ja kulttuuriministeriö mukana Vierumäen hengessä

Vierumäki Finnish Challengen kehittämistä jatketaan, samoin tunnusteluja European Tourin, manosan pääkiertueen, osakilpailun saamiseksi Suomeen. Apuna on opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä avustus.

OKM on jo aiemmin myöntänyt Vierumäelle 65 000 (2016) ja 60 000 euron (2017) tuen. Tälle vuodelle summaa on nostettu 140 000 euroon.

Ylitarkastaja Hannu Tolonen näkee mahdollisessa European Tourin osakilpailussa aineksia kansalliseksi megaluokan urheilutapahtumaksi.

”Haluamme ministeriössä tukea hyvin järjestettyjä kansainvälisiä urheilutapahtumia, jollainen Vierumäki Finnish Challenge on jo osoittanut olevansa. Lisäksi kilpailun kautta järjestyneet villit kortit ovat tarjonneet lukuisille kilpaurheilijoille mahdollisuuden kehittyä urallaan ja ponnistaa seuraavalle askelmalle.”

Tämänvuotisen tuen leijonanosa on Tolosen mukaan kohdistettu niihin tunnusteluihin, joita European Tourin osakilpailun saaminen Suomeen vaatii.

Haluamme ministeriössä tukea hyvin järjestettyjä kansainvälisiä urheilutapahtumia, jollainen Vierumäki Finnish Challenge on jo osoittanut olevansa.

”Ministeriö tukee vuosittain noin 50 urheilutapahtumaa yhteensä kahdella miljoonalla eurolla. Meillä ei ole resursseja olla itse rahoittamassa suurtapahtumia, joten haluamme olla tukemassa ponnisteluja yksityisen rahoituksen järjestymiseksi. Laadun eteen täytyy tehdä töitä.”

Kansainvälinen huipputapahtuma voi olla Suomelle merkittävä vetovoimatekijä puhtaasti kilpailullisten ja urheilullisten arvojen ulkopuolella.

”Finland Festivalsin vuotuisessa kalenterissa on useita merkittäviä Suomi-brändiä rakentavia ja elinkeinoelämää vilkastuttavia kulttuuritapahtumia. Urheilusta tuollainen verkosto, ympärivuotisten tapahtumien sarja, toistaiseksi puuttuu. Vierumäen European Tour -osakilpailu täydentäisi hyvin palettia esimerkiksi Helsinki International Horse Show’n ja Levin World Cupin rinnalla.”