Kakko

Roope Kakko Vierumäeltä Nordea Mastersiin

Viime viikolla pelatttuun Vierumäki Finnish Challengeen toi lisäväriä European Tourin Nordea Mastersin kanssa sovittu yhteistyökuvio. Vierumäellä korkeimmalle sijoittuvalle suomalaisammattilaiselle oli tarjolla mahdollisuus päästä mittaamaan taitojaan Euroopan huippujen kanssa tällä viikolla Göteborgin reunamilla järjestettävään pääkiertueen osakilpailuun.

Lagardère Sportsin Jamie Salmon on kilpailun promoottorina hyvillään molempia osapuolia palvelevasta pelinavauksesta.

”Olemme iloisia voidessamme tarjota unohtumattoman kokemuksen Vierumäellä onnistuneelle suomalaiselle. Tarkoituksemme on rikkoa golfkilpailun tavanomaisia rajoja ja järjestää kaikille paikalle saapuville monipuolinen ja rikas elämys. Toivomme mahdollisimman monen suomalaisen saapuvan Hillsiin omiaan kannustamaan.”

Vierumäellä voittoon pelanneella Kim Koivulla oli jo osallistumisoikeus torstaina alkavan kilpailuun, joten jonossa seuraavina olivat Antti Ahokas, Kalle Samooja ja Roope Kakko.

Ahokas valitsi samaan aikaan Pohjois-Irlannissa pelattavan Challenge Tourin osakilpailun. Lisäpisteet ovat tarpeen ensi kauden lähtökuoppia kaivettaessa.

Kalle Samooja oli päättänyt pitää väliviikon, joten Roope Kakolla oli mahdollisuus tarttua tilaisuuteen.

”Tiesin jo viime viikolla, että pääsisin mukaan Pohjois-Irlantiin. Päädyin kuitenkin pysyttelemään kotosalla, koska Minean raskaus on loppusuoralla enkä voisi antaa itselleni anteeksi poissaoloa synnytyksestä haastajakiertueen vuoksi. Yhteydet Pohjois-Irlannista Suomeen ovat hankalat, mutta Göteborgista ehdin tarvittaessa paikalle pikahälytyksellä.”

”Kokemus olisi ollut unohtumaton jollekulle sellaiselle pelaajalle, joka ei vielä ole päässyt pääkiertueen tunnelmaa haistelemaan. Minullekin tämä on tietysti hieno mahdollisuus. Olen viettänyt paljon aikaa Amerikassa, ja siellä uskotaan siihen, että yksi viikko voi muuttaa kaiken. Minulla ei ole mitään muuta kuin voitettavaa.”

Kakko muistuttaa, että Vierumäen järjestämät kutsut ovat jo tähän mennessä poikineet paljon hyviä asioita.

”Kalle (Samooja) ja Tapio (Pulkkanen) ovat jo käyttäneet tilaisuutensa, ja nyt oli Antin (Ahokas) vuoro.”

Vierumäen kilpailun promoottori Jan Ruoho on halunnut tehdä osallistumisen Ruotsin kilpailuun mahdollisimman helpoksi.

”Tarkoituksemme on, että kaikki sujuisi pelaajan kannalta kivuttomasti. Isännät pitävät huolen majoituksesta, me tarjoamme matkat.”

Kilpailun kotisivu.