Turo

Turo tuntee suomalaisen miehen

Turon myyntijohtaja Timo Tuominen halusi tarjota pro-am-kokemuksen asiakkailleen ja oli mukana Vierumäki Finnish Challengen kilpailuviikon tunnelmassa.

Yhteistyötä Vierumäen kanssa on tehty myös Turon osaamisen ydinalueella eli kilpailun myyntiorganisaation puvustamisessa. Turon mittamuutospuvun saattoikin panna merkille esimerkiksi kilpailun promoottorin Jan Ruohon yllä.

”On kiva, että pro-amin isännät näyttävät hyvältä tyylikkäissä asuissa.”

Omaa tyylitietoisuuttaan Tuominen on rakentanut Levi’sillä ja Tommy Hilfigerillä ennen Turon palvelukseen siirtymistä. Nyt päällä oli smart casual -lookia Turon ensi kevään mallistosta.

”Golf lajina sopii hyvin brändiimme. Palloilulajeissahan me olemme jo pitkään olleet mukana maajoukkuetasolla. Leijonat, Huuhkajat ja Susijengi esimerkiksi ovat rakentaneet imagoaan Turon pukuihin turvautumalla.”

Toimitusjohtaja Jan Ruoho otti pro-amin vieraat vastaan Turon villakankaisessa mittamuutospuvussa.

Turolla on luja perusta vuoteen 1938 ulottuvassa historiassa. Muodin nopeasti muuttuvia virtauksia seurataan kuitenkin koko ajan tarkasti. Brändiäkin on kaksi vuotta sitten päämäärätietoisesti uudistettu.

Konseptimyymälöissä monipuolista palvelua

”Meillä on nyt omat konseptimyymälät Keskuskadulla Helsingissä ja Isossa Omenassa Espoossa. Kuopion Kauppakeskus Matkuksesta löytyy Turo Outlet. Lisäksi Turon shop in shop -pisteitä on useiden tavaratalojen ja kauppakeskusten yhteydessä ympäri Suomen.”

Turon myyntipisteiden henkilökunta auttaa uuden puvun etsijää ammattitaidollaan. Mittamuutospuvuissa palvelu kehittyy jatkuvasti. Turo myös kouluttaa jälleenmyyjiään säännöllisesti.

Uusi mittamuutoskonsepti on Tuomisen mukaan otettu mielenkiinnolla vastaa. Tailored by Turo -mittamuutospukuun tulee hintaa vain noin sata euroa lisää normaaliin verrattuna. Aikaa mittauksiin kuluu ainoastaan kymmenkunta minuuttia normaalia enemmän. Palvelu antaa asiakkaalle mahdollisuuden räätälöidä pukua enemmän omien mieltymysten mukaiseksi.

”Toimitusaika räätälöidylle puvulle on nelisen viikkoa. On komea näky, kun tuotantolinja pysäytetään ja asiakkaan pukua aletaan leikata yksilöllisten kaavojen mukaan.”

Suunta on viime aikoina ollut pois sekoitekankaista. Tilalle on tullut paras italialainen villa. Vaihtoehtoja löytyy runsaasti erilaisiin mieltymyksiin ja käyttötarkoituksiin.

Turon asiakas voi luottaa siihen, että Turon räätäli tietää mitä suomalainen mies puvultaan haluaa.

”Jukka Väätäinen on tehnyt 40 vuotta kaavoja suomalaiselle miehelle.”

Millainen on tyypillinen asiakas?

”30–50-vuotias paljon pukua käyttävä mies. Mutta kirjo on hyvin laaja. Oma 12-vuotias poikani halusi äskettäin itselleen puvun häihin, samoin 102-vuotias isoisäni.”

Turon kotisivut.